1. Pahainen plikka 

Ruennenko rohtinenko käsin ruttohon rueta,

Tartunnenko tohtinenko?

Tartunnenko tohtinenko, käsin käyä perkelehen,

Ruennenko rohtinenko?

 

Millä ennen liiat liikkui, millä kehnot toimet toipui, 

Mistä huuan helpotusta, anelenkin armahdusta? 

Jo minä pahainen plikka olen joutunut johonki,

Näille töille työlähille, vallan töihin vaativiin,

Vallan töihin vaativiin.

 

Ruennenko rohtinenko rumalaista rutjomahan,

Tartunnenko tohtinenko?

Tartunnenko tohtinenko ponnetonta polkemahan,

Ruennenko rohtinenko?

 

Puutteita purkamahan, päätteitä päästämähän

Rikkeitä riisumahan, vastuksii voittamahan.

Ruennenko rohtinenko tähän ruttohon rueta,

Tartunnenko tohtinenko?

Tartunnenko tohtinenko käsin käyä perkelehen,

Ruennenko rohtinenko?

Ruennenko rohtinenko rumalaista rutjomahan,

Tartunnenko tohtinenko?

Tartunnenko tohtinenko ponnetonta polkemahan,

Ruennenko rohtinenko?

 

Suutani sovittelen mä, säveltäni säätelen mä, 

Kolmasti koan ovella, viiesti veräjän suulla. 

Niin on lämpimät sanani, kuin on luotu saunan löyly,

Vesi viskattu viaton, läpi kuumista kivistä,

Kivistä kivuttomista, paasista pakottomista.

 

Puhunko omalla suulla vaiko suulla suuremmalla,

Puhunko omalla suulla?

En puhu omalla suulla, puhun suulla suuremmalla

En puhu omalla suulla.

Saakoon mun sanani läpi luun, läpi jäsenten,

Läpi lämminten lihojen.

Läpi suonten soljuvien, läpi suun, läpi sierainten,

Läpi lämminten lihojen, lihojen.

 

Suomen kansan muinaisia loitsurunoja: Loitsijan perussanoja p. 1-2. Edited by Pauliina Kauppila

2.EI UKOLLE SUOSTUNUT

"Kun nuori tyttö ei suostunut ukolle vaimoksi, ukko suuttui ja meni navettaan ja otti kukon pyrstöstä muutamia höyheniä, jota tehdessään luki Isä meidän -rukousta. Sen jälkeen ukko hienonti höyhenet hyvin hienoksi jauhoksi ja laittoi jauhon taskuunsa. Sitten hän meni naapurin saunaan, koska tiesi naapurin vaarivainaata pidettävän saunassa odottamassa hautajaisiaan. Ukko harasi puutikulla vainajan suun sisältöä tikkuun ja talletti tikun visusti taskuunsa. Osti kahvia ja kääri osan kahvista ruskean väriseen nenäliinaan ja taitteli senkin taskuunsa. Kun aurinko oli laskenut, meni ukko tytön kodin seinustalle ja kiersi yhdeksään kertaan vastapäivään sen huoneen, missä tyttö asui. Seuraavana päivänä hän meni taloon, joka oli kaikkein lähimpänä tytön kotia. Talossa hän keitti kahvia nenäliinassa säilytetyistä kahvinporoista ja  laittoi jonkun hakemaan tyttöä juomaan kahvit. Tällä välin sekoitti ukko höyhenistä tehdyn jauhon vainajan suussa käytetyllä tikulla kahviin. Tytön juotua kahvit hän tuli hulluksi! Ja aina kun hän tuli kirkon kohdalle tai kuuli kirkonkellojen soivan, alkoi hänen päähänsä koputtaa ja jalat rupesivat painumaan maan sisään. Ja joka ilta auringon laskettua, kävi hän hyvin levottomaksi ja olonsa ikäväksi."

 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Arkisto: D 825 Keuruu. Akseli Salokannel b) 259. 1911. < Kulkeva akka Keuruulta. Partly by Pauliina Kauppila

 

 En nyt tuota tunnekkana,

 Enkä arvata älyä

 Mist' oot, Hiisi, hingannunna?

 Perkele, perehtynynnä

 Ootko tauti Luojan luoma?

 Surma säätämä Jumalan?

 Vai oletko teko tekemä

 Toisen tuoma, toisen luoma? 

 

Ootko velhojen vesistä,

Umpilammen lumpehista

Maasta mantereen sisästä, 

Miehen kuollehen kohusta

Ikimennehen ihosta,

Kalmalaisen kainalosta

Manalaisen maksan alta,

Naistenko kalmoista kahottu.

 

Suomen kansan muinaisia loitsurunoja: Alkuperäisyyden tiedustussanoja p. 12 a, p. 13 c 

Edited by Pauliina Kauppila

 

Minne kirkon multia vie, sinne tarttuu kirkonväki

ja se alkaa vaivaamaan. 

 

Kaarina Koski, Kuoleman voimat - Kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä

ebook, 2019, p. 191-194, p. 200

       

Mene sinne kunne käsken

Minne kielein kirvottaapi

Suuni suuntaa sepittääpi

Sinne tahdon sinun mennä.

Pimeäänki puolimatkaan

Tuonelanki tuolle puolen

Rannoillemme riivatuille

Pelloille paheksutuille!

 

Manaussanoja Loitsujen kirja toim. Marjut Hjält  p. 187

Partly by Pauliina Kauppila

3. USEIN SINÄ SUMUINEN

Usein minun utuisen, utuisen

Usein minun utuisen, usein utuisen lapsen

Massaa mieleni matavi, alla jalkani asuvi,

Alla penkin piehtaroivi, nurkissa nuhaelevi.

Usein minun utuisen, usein utuisen lapsen,

usein minun utuisen,

Mieli makaa mattoin alla, vesakossa viehkuroivi,

mieli mullassa möyhentyy, ontuupi ojan pohjalla.

Miel ei tervoa parempi, syän ei syttä valakiampi.

 

Usein sinä sumuinen, sinä sumuinen lapsi, usein sinä sumuinen.

Itketät ihanat silmät, kastuttelet kaian kasvon,

venytät verevän posken, pitkäks poskeni pyyhkelet.

 

Kylä tiesi kylpenehen, veljein vettä kantanehen.

Minä kylvin kyynelillä, hautelin haluvesillä.

 

Trad Kanteletar II: 128

Partly by Pauliina Kauppila

4.TUOTHAN UNTA

Valvon, yöhön viidenteen,

valvon, vajoan vuoteeseen.

Makaan, kierin, kiroilen,

sekunnit, lampaatkin lasken.

Unentuojaa odotan, käännän tyynyn, hengitän.

Unilintuu uumoan, käännän peiton, sen suoristan.

 

Mieleni makuulle mielii, 

levolle luunikin lystii.

Mielen myrskyn myllertävän, soisin rauhaan raukeavan, 

ajatusten ahtojäiden rinnoilleni rikkoutuvan.

 

Sua kohti kurkotan, (sua kohti kurkotan)

ehkä uneen sukellan (ehkä uneen sukellan)

Suothan mulle uneni?

 

Paina pääni pehmeyteen,

kanna kehoni kujille,

Makaamisen marjamaille, laskethan minut levolle

unenmaahan makeaan, nurmikolle nukkumaan.

 

Käden sulle ojennan, (käden ojennan, tartu käteeni)

ehkä uneen sukellan (ehkä uneen, uneen, tartu käteeni)

Suothan mulle uneni?

 

Tuothan unta Untalasta?

Anna lepo luvallinen.

Salli raskaan ratkeavan, uneen kanna, unta anna. 

Salli raskaan raukeavan, rauhan mulle laskeutuvan.

 

Lyrics by Pauliina Kauppila

5. LAITTAKAA KEHÄ KAIKILTA PUOLIN PALAMAAN!

Olipa kerran tullut Korpilahten Särkijoin kylältä isäntä hakemaan Vihimäin Juhoo ja kertonut että hänen vaimonsa alkaa käyä synkkämieliseksi. Oli pyytänyt Juhoa lähtemään kanssansa ja olikin Juho lähtenyt. Isännän kotia tultua oli heti, kun hevonen oli seisahtanut pihaan Juho mennyt talon saunaan jossa hän oli viipynyt noin tunnin verran. Mitä hän siellä teki sitä ei kukaan tiennyt. Mutta sieltä tultua oli hän käskenyt talon isäntää ja päiväläistä viemään talon eteen pellolle mitan verran olkia ja panemaan ne soikeaan kehään pystyyn pellollen ja jättämään kehän yhdestä kohden auki. Sitten oli Juho mennyt talon tupaan, ottanut emännän kädestä kiinni ja taluttanut hänet kehän keskellen ja jäänyt sinne itsekkin. Sitten oli hän sanonut isännälle: Laittakaa kehä kaikilta puolin palamaan! Liekit olivat hulmunneet emännän ja Juhon yli mutta ei lankakaan heitän vaatteistansa ollut kärventynyt. Sitten oli Juho taluttanut emännän tupaan ja sanonut, ettei emäntätä vaivaa mielen synkkyys niin kauvan kuin hän elää. Mainittu emäntä olikin selvinnyt ja elänyt vanhemmallen puolen ikää eikä mainittua synkkämielisyyttä hänessä sittemmin havaittu.

 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Arkisto: D 617 Synkistynyt emäntä: Petäjävesi. KT 61. Friiman Waldemar 4. 1938. < Koneta Ahonen

6. IKIYÖ

Kylmä kyntää kämmenissä, kynsillänsä kiristää.

Kylmä kyntää kämmenissä, tunnottomaks tuuittaa.

Vilu vaeltaapi varren vaaksantarkkaan vuoraten,

koviselee, kurittelee, viikatteellaan viiltäen.

 

Pimeys painaa povellensa pientareenkin paatuneen.

Karaistuneen kulkijanki paatimelleen pakottaa.

Tummuus taittaa tupahansa, tenhollansa tanssittaa

taipaleeni tiettömäksi pimeydellään piirittää.

 

Yksinäinen yötä vasten ajelehtii alhaiseen,

miten mielen mieron mailta kivuta taas kirkkauteen?

Yksinäinen yötä vasten kolohonsa käpertyy,

miten nousta nokkelasti, kääntää kasvot kauniiseen?

 

Huurteen herra hiiviskellen pihan pintaan piirtelee.

Koukeroillaan kuvioiden nurmikentän nukuttaa.

Luiden päälle ihmislapsen löylyvettä läikyttää,

luiden alle ihmislapsen loimihinsa luikertaa.

 

Loitsu: 

Minä neito notkialeuka, 

Tekemä hyvän tekijän,

Kahen kantama kapehen, 

Luoma kolmen luonnottaren.

Laulan, mie laulan hiiet hiihtämään, 

Saan pahat pakenemaan,

Maille kuulumattomille,

Nimen tietämättömille.

Panen surman suitset suuhun,

Ja kalman kahlehet olalle,

Kivikontin selkähänsä,

Rautaharkon hartioille,

Tungen suohon soiluvihin,

Umpilampihin upotan. 

 

Kaamos kietoo kahleisiinsa, kepeydenkin kuristaa.

Tuuli tarttuu takkiin, kaupparatsun karkoittaa.

Ryhtiraukan ryydyttääpi, rohkeudenkin runtelee,

poljentoa painostaapi, rakkaudenkin raskauttaa.

 

Varjele vakainen viisaus, suojele sattumakin.

Ynnää yhteen ymmärrystä, rohkeutta rakastaa.

Varjele vakainen viisaus, suojele sattumakin,

suothan meille sallimusta aikojemme ahtauteen. 

 

Lyrics by Pauliina Kauppila

The spell: trad. Suomen kansan muinaiset loitsurunot p. 30

7.TRILOGIA - HIRTTÄYTYNYT NEITO 

Osa 1 - RISUMETSÄ

Anni tyttö, Aini tytti,

Läksi vastoa metästä,

Vastan päätä varvikosta,

Läksi vastoa metästä.

Taitto vastan taatollensa,

Toisen taitto maamollensa,

Kolmannen kokoeli,

Nuorimmalle veiollansa.

 

Astui kauas kankahalla, 

Jotta risut riittäisivät,

Eksyi ehtoona etäälle,  

Joutui kauas kotoansa.

 

Nousee miesi mättähästä,

Nousee uros uhkaavasti,

Suosta sonni suoristuupi,

Suosta sorkat suoristuupi.

 

Niiaa neito notkeasti!

Heitä herralle hyveesi!

Lantees luovuta luvatta!

Heitä herralle hyveesi!

 

Nöyrry, niiaa notkeasti,

Nöyrry, pyhyytes pahenna!

Lumpees urolle levitä,

Mättäälle metesi kylvä!

 

Osa 2 - AITTA

Älä itke Anniseni,

Astu aittahan mäellä.

 

Eipä tiedä toinen toista,

Eipä tunne toisen mieltä.

 

Eipä itke Anniseni, 

Astuu aittahan mäellä.

Ei syö sääriään somaksi, 

Ei lanteitaan lihottele.

 

Kalman kainaloon käpertyy,

Kalman kainaloon katoaa

 

Osa 3 - ÄLÄ ITKE ÄITISENI

Tuuti lastain tuonelahan,

Lasta lautojen sylihin

Alla nurman nukkumahan

Maan alla makoamaan.

 

Älä itke äitiseni, 

Anna pois sun tyttäresi.

Älä itke äitikulta, 

Anna pois sun Anni-kulta.

 

Tuonen lasten laulatella,

Manan neitojen piellä.

Tuonen tuutunen parempi,

Manan kätkyt kaunoisampi.

 

Älä muistele murhetta,

Vaali syämmessä surua.

Älä huoli huomisesta,

kanna kaipausta kaulalla.

 

Trad. SKVR I1 233 Uhut. Lönnrot A II 5, n. 75 a). - 1834 

Kanteletar II: 178

Partly by Pauliina Kauppila